perjantai 19. joulukuuta 2014

ANGERME

S/mileagen syyskiertueen viimeinen esitys oli tiistaina. Paikalla oli faniraporttien mukaan paljon lehdistöä ja syystäkin, konsertissa ilmoitettiin viimein ryhmän uusi nimi.
ANGERME (アンジュルム) oli Nakanishi Kanan ehdotus. Se tulee ranskan sanoista enkeli (ange) ja kyynel (larme).
Tästä lähin ryhmä jatkaa siis tällä nimellä ja seuraavalla kokoonpanolla:
  1. Generaatio: Wada Ayaka & Fukuda Kanon
  2. Generaatio: Tamura Meimi, Nakanishi Kana, Katsuta Rina & Takeuchi Akari
  3. Generaatio: Sasaki Rikako, Murota Mizuki & Aikawa Maho
Kolmas generaatio on 4.10 julkistuksen jälkeen ollut paljolti taka-alalla. Nyt he pääsevät viimein kunnolla mukaan ryhmän toimintaan. Toivoin Inaba Manakaa mukaan ryhmään ja olin pettynyt kun hän ei päässyt mukaan, mutta Murota Mizuki näyttää söpöltä.
Minä en osaa ranskaa, vaikkakin joskus yritin jopa opiskella sitä. Enkelin kyyneleet on kaunis ajatus, samoin sanat "ange" ja "larme" kuulostavat hienoilta. Mutta sanasta ANGERME minulle tulee mieleen vain "anger me". Enkä taida olla ainoa. 

Söpöltähän se kuulosti jäsenten lausuessa sen ääneen, eivätkä japanilaiset nimen päättäessään ehkä edes ymmärtäneet sen englanninkielistä merkitystä. Kaikkeen kuitenkin tottuu, vaikka S/mileage on minusta täydellinen nimi ryhmälle. Nimenjulkistuksen jälkeen olin hiukan hämmentynyt, mutta kahden yön jälkeen fiilis on jo ihan ok. 

Nyt voi alkaa miettimään että pysyykö ryhmän pirteä tyyli, vai saadaanko jatkossa enemmän "Aa Susukino"n ja "Chikyuu wa Kyou mo Ai wo Hagukumu"n tapaista musiikkia? Minusta edellinen single oli ainakin todella hyvä ja kuulisin mieluusti enemmänkin sen tyylistä musiikkia. 
(Uusin Hello! Project ryhmä Country・Girls voisi saada itselleen pirteän imagon ANGERMEn sijaan.)
Minulle S/mileage tulee aina olemaan S/mileage. Kun ANGERME julkaisee ensimmäisen kerran musiikkia niin en tule muuttamaan aikaisempien julkaisujen esittäjää musiikkikirjastostani. 

Enkä tee näin siksi että inhoaisin ANGERMEtä. Vaan siksi että haluan jatkaa ryhmän tukemista avoimin mielin. En halua musiikkia kuultuani ajatella että "miten surkeaa, S/mileage-aika oli paljon parempi! itkuitkuitku" vaan "Vai tälläinen on ANGERMEn tyyli!". Ajattelen ryhmää siis periaatteessa kahtena, S/mileage lopettaa ja ANGERME aloittaa. 
Kanon näyttää ryhmän muutoksista huolimatta silti upealta.
Ryhmän ensimmäinen single ANGERME nimellä julkaistaan helmikuun neljäs päivä ja se on nimeltään "Taiki Bansei / Otome no Gyakushuu"

Olen ostanut S/mileagen julkaisuista fyysisen kopion viimeksi vuonna 2013 kun "Tabidachi no Haru ga Kita" ilmestyi. Tämän jälkeen olen ostanut julkaisut iTunesista. Nyt kuitenkin haluaisin tukea ryhmää ostamalla edes yhden kopion tulevaa singleä. Toivottavasti se on siis hyvä.

Tilaa single:

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Mitä tapahtuu kun maailman täydellisin idoli valmistuu?

Tänään Morning Musume '14 ryhmän johtaja, kuudennen generaation Michishige Sayumi valmistui ryhmästä.

Hänen valmistujaiskonserttinsa näytettiin Japanin televisiossa ja itsekin pääsin seuraamaan sitä internetin kautta. Todella hieno konsertti, vaikka Sayumi näytti loukkaavan jalkansa pahasti kesken esityksen.. Sayumi oli Morning Musumessa yhteensä 4329 päivää ja hän sai arvoisensa valmistujaiset.

Miksi täydellinen? Koska UFA on ottanut kannan että Sayumin valmistumista on viimeiset kuukaudet mainostettu "täydellisen idolin lähtönä". Mikä tässä voisi edes olla huonoa?
Sayumi ei ole koskaan ollut lempijäseneni, hän on usein pyörinyt listauksissani jossain puolessavälissä. Aina on ollut joku jäsen josta pidän paljon enemmän. Enkä varmaan ole ainoa joka ei uskonut hänen olevan ryhmässä näin pitkään, kuinka moni ajatteli platinum eran aikaan että Sayumi tulee olemaan ryhmän johtaja sekä keulahahmo?

Sitä ei voi kukaan kieltää etteikö Sayumi olisi saavuttanut asemaansa kovalla työllä. Yli kymmenen vuoden idoliura on pitkä aika ja hän on kehittynyt huimasti. Hänen laulunsa kuulostaa nyt paremmalta ja hänestä on tullut todella kaunis. Sayumia on ihanaa katsoa Morning Musume ’14n videoissa ja konserteissa, hän vain osaa olla hyvä idoli.
Nyt lähtiessään ryhmästä hän on suosionsa huipulla, mikä on varmasti hyvä hetki lopettaa. Julkisesti Sayumi on kertonut lähtevänsä kokonaan viihdemaailmasta valmistumisensa jälkeen.


Mikä tässä ei olisi sitten hyvää? Itseäni kalvaa iso häiritsevä kysymys että onko Sayumin pitkä ura ainut syy täydellisen idolin titteliin? Tälläistä sensaatiovalmistumistumista ei varmaan olisi tullut jos hän olisi lähtenyt ennen Tanaka Reinaa. Voi myös miettiä että olisiko Sayumi edes päässyt yhdeksi ryhmän keulahahmoksi jos Reina ei vuonna 2013 olisi valmistunut. 
Reina on suosikkijäseneni Hello! Projektissa joten en voi sanoa puolueetonta mielipidettä...

Lisäksi valmistujaismainoksista tulee vähän.. kaksiteräisen miekan fiilis? Sayumi lähtee ryhmästä mutta Morning Musume '14sta jää silti yhdeksän upeaa jäsentä, lisäksi neljä uutta tyttöä liittyy mukaan tammikuussa. Eikö tulevaisuutta ajatellen olisi tärkeää promota näitä jäljelläolevia jäseniä? Samalla kun pitkäaikaisen upean idolin lähtöä mainostetaan niin jää mielikuva että ”Mitäs ryhmästä sitten tulee?”  Tätä samaa taidettiin miettiä viimeksi kun Takahashi Ai valmistui ja hyvinhän Morning Musume selvisi. 

Kaikesta pienestä negatiivisuudestani huolimatta Sayumin valmistujaiset ovat minulle yksi Mornign musume fanituksen käännekohta. Hän on viimeinen jäsen siitä kokoonpanosta mihin aikoinaan tutustuin. Kun ajattelen asiaa näin, niin pieni haikeus valtaa mielen. Resonant Blue ja Pepper Keibu singleistä on niin pitkä aika. 
MUTTA nyt kun valmistujaiset ovat ohi, niin odotan mitä Morning Musume ’15 tuo tullessaan. Haluan nähdä enemmän uusia jäseniä, haluan että ryhmä jatkaa vauhdilla eteenpäin. Morning Musume '14 ja '15 koostuvat nyt jäsenistä joista vanhin geni on liittynyt vasta vuonna 2011. 
Muuttuuko musiikillinen tyyli vuonna 2015? Nouseeko joku uudeksi centeriksi? Milloin ilmestyy ensimmäinen single 12 generaation kanssa? Miten fanit ottavat vastaan Morning Musume '15n?
Himottua paikkaa Kouhakussa ei saavutettu tänäkään vuonna, mutta aina on ensi vuosi. 

Täydellisen idolin lähtöä ei kannata jäädä suremaan pitkäksi aikaa, Morning Musume'14 jatkaa omaa matkaansa ja tarvitsee sitä varten fanejaan.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Animemusiikkia: Goose House "Hikaru Nara"

Animessa kuultavan musiikin ostaminen on minulle aina pieni haaste. Kysyn itseltäni että "Jaksanko kuunnella tätä kappaletta sarjan loputtua?". 800-1500 jenin hinta yhdestä kappaleesta on suuri, varsinkin kun lisäksi tulee vielä postikulut Suomeen.

Jotkut kappaleet ovat taas niin ihania että ne on pakko ostaa.

Goose House "Hikaru Nara" [w/ DVD, Limited Pressing (Anime Edition)]

CD
01. Hikaru Nara / 光るなら
02. Huyu no Epilogue / 冬のエピローグ
03. Hikaru Nara (TV-Size)
04. Hikaru Nata (Instrumental)

DVD
01. Hikaru Nara (musiikkivideo)

"Hikaru Nara" on Shigatsu wa Kimi no Uso animessa alkukappaleena. Olen ihastunut sarjaan ja samalla itse kappaleeseen. Kuunneltuani pari kertaa Goose Housen pidemmän akustisen version kappaleesta päätin tilata singlen. Rajoitettu animepainos kiinnosti myös normaalia versiota enemmän erittäin kauniin kantensa takia.

B-raita "Huyu no Epilogue"ta en ollut kuullut ennen singlen saapumista. Se on todella rauhallinen kappale ja reilut viisi minuuttia pitkä. Minusta kappale jää kyllä paljolti nimikkokappaleen varjoon, ainakin näin muutaman kuuntelukerran jälkeen.

Goose House oli minulle tuntematon ennen animen alkua, mutta nyt viimeisten viikkojen aikana olen tutustunut erityisesti heidän laajaan cover-tuotantoonsa. Niitä voi kuunnella helposti heidän omalta youtube-kanavaltaan ja jokainen japanilaisen musiikin ystävä löytää varmasti sieltä jotakin hyvää. Omaa tuotantoa heillä on muutaman albumin ja singlen verran joihin varmasti kannattaa tutustua myös.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

BLING BLING MY LOVE

3.9.2014 julkaistiin Fairies ryhmän uusin single. Se on kokonaisuudessa ryhmän yhdeksäs single ja kolmas tänä vuonna julkaistu.

Pidän kaikista ryhmän julkaisuista, erityisesti tämän vuoden singleistä. "Bling Bling my Love" jatkaa minusta hyvin samalla tyylillä kuin "Run With U" ja "Super Hero".
Limited edition cd+dvd
CD
01. BLING BLING MY LOVE
02. Don't you wanna dance
DVD
01. BLING BLING MY LOVE (musiikkivideo)
02. BLING BLING MY LOVE (making)

Instrumental-versioiden puuttuminen hämmentää. Ne ovat normaalissa versiossa mukana, mutta edellisellä singlellä ne oli saatu myös rajoitetun painoksen cd:lle. Ehkä dvd-sisällön koettiin olevan tällä kertaa tarpeeksi. Seuraavalla singlellä nähdään sitten tuleeko tästä jatkuva toimintamalli.

Yhteistä vuoden aikaisempiin singleihin on myös se että Momoko laulaa lähes kaiken, tällä kertaa Miki saa kuitenkin vähän laulettavaa hänen kanssaan. Itseäni Momokon laulumäärä ei haittaa, minusta ryhmän kappaleet ovat olleet hyviä riippumatta siitä ovatko muut tytöt saaneet sooloja. 

Kappale on mukavan menevä ja hiukan vaativampi tanssi sopii siihen. Kappaleen musiikkivideo taas on kuvattu Los Angelesissa. En itse tiedä kuinka vaativaa japanilaisille loppujen lopuksi on kuvata musiikkivideoita ulkomailla, mutta onhan se hienoa että Vision Factory panosti videoon näin.
Siitä onko "Don't You wanna Dance" kappaleen suuri englannin määrä hyvä voi olla montaa mieltä. Minusta ainakin ne live-esitykset joita olen Youtubesta nähnyt ovat olleet ihan onnistuneita (olen kuullut huonompaakin englantia idoleideilta..).

Ryhmän seuraava single ilmestyy tammikuussa 2015, odotan sitäkin innolla ja toivottavasti se on yhtä hyvä kuin "Bling bling my love".

Tilaa single:

perjantai 14. marraskuuta 2014

NMB48 Kenkyuusei "New Stage" 24.10.2014 Shonichi

NMB48 Kenkyuuseit (harjoittelijat) saivat oman stagensa ja sen ensiesitys oli 24.10
Tämä on hieno asia. Normaalisti 48G staget on suunniteltu 16 jäsenelle, mutta kenkyuuseit ovat jo hetken kärsineet jäsenpulasta. Takayama Rikon lähdettyä viimeisimpänä heinäkuussa heitä on ollut vain 12.

Kenkyuuseit olivat esittäneet "Seishun Girls" stagea vuoden 2013 helmikuusta lähtien. Kun kenkyuuseita ei ollut enää tarpeeksi niin oikeat jäsenet ovat olleet mukana esityksissä. Syyskuussa ilmoitettiin lopulta että stage päättyy, senshuuraku oli lokakuun viides päivä.

Minä en ole koskaan oikein pitänyt "Seishun Girl" stagesta. En pitänyt siitä silloin kun N esitti sitä, enkä nyt kenkyuuseiden aikaan. Stagessa on tietenkin muutama hyvä kappale, mutta kokonaisuutena en pidä siitä. Ja koska sen ylläpito vajaamäärällä näytti vaikealta, niin olin iloinen kuullessani sen lopetuksesta.
Odan Mai & Matsumura Megumi
Setlist
00. Overture
01. Zetsumetsu Kurokami Shoujo 
02. Ougon Center
03. Sunglass to Uchiake Banashi 

MC1

04. Ashita wa Ashita no Kimi ga Umareru (Jo Eriko, Ishida Yuumi, Nishizawa Rurina)
05. Heart Gata Virus (Yamao Rina, Odan Mai, Uno Mizuki)
06. Junai Crescendo (Nakano Reina, Matsumura Megumi, Morita Ayaka) 
07. Tonari no Banana (Matsuoka Chiho, Terui Honoka)
08. Nakinagara Hohoende Piano ver. (Natsuko Akashi)
MC2
09. Hajimete no Hoshi (Jo Eriko, Yamao Rina, Odan Mai, Nakano Reina, Natsuko Akashi, Ishida Yuumi, Matsumura Megumi)
10. Bokura no Regatta
11. Rifujin Ball
12. Takane no Ringo
MC3
13. Souzou no Shijin

ENCORE
E01. Ai ni Ikou
E02. Korogaru Ishi ni Nare
E03. Rashikunai
E04. Ibiza Girl
E05. Kitagawa Kenji
E06. Todokanasou de todoku mono


Kenkyuuseiden oma kappale
Kappaleen center

Ihanaa että yhtiö on koonnut heille täysin uuden stagen, sellaisen mitä kukaan muu ei ole vielä esittänyt. Ryhmän debyyttikappale "Zetsumetsu Kurokami Shoujo" on edelleen loistava ja Team 4:n "Ougon Center" sopii teemaltaan myös kenkyuuseille. Itse pidän erityisesti myös "Takane no Ringo", "Kitagawa Kenji" ja "Bogura no Regatta" kappaleista.

Unit-kappaleista (04-08) odotin vain "Heart Gata Virus"ta ja "Junai no Crescendo"a. Muista kolmesta en ole koskaan oikein pitänyt, eivätkä ne säväyttäneet paljoa tässäkään esityksessä.
Matsumura Megumi
Tällä hetkellä suosikkityttöni kenkyuuseista ovat Nakano Reina, Matsumura Megumi ja Odan Mai. Mieltäni lämmittääkin nähdä että he ovat saaneet hyvän aseman esityksessä ja pääsivät kaikki "Hajimete no Hoshi" kappaleeseen mukaan. (Se kun on periaatteessa kappale johon valitaan seitsämän suosituinta tyttöä.) Hämmästyin tosin sitä, ettei Nishizawa Rurinalla ollut parempaa osaa esityksessä vaikka hän on saanut paljon kokemusta ollessaan N3 stagella.
Nakano Reina & Akashi Natsuko
Sen minkä kenkyuuseit häviävät taidossa oikeille jäsenille, ottavat he sen takaisin energiallaan. Minusta on mukava katsoa kuinka he tekevät parhaansa kehittyäkseen ja päästäkseen lopulta oikeaan tiimiin. Toisaalta energiakaan ei aina korvaa sitä että jokin kohta laulusta saa korvat särkemään. Jos en fanittaisi NMBkenkyuuseita niin en välttämättä olisi nauttinut tästä esityksestäkään yhtä paljon kuin mitä nyt nautin.

perjantai 10. lokakuuta 2014

Juice=Juice

Hello! Projectin ryhmä joka perustettiin viime vuonna.

En ole koskaan oikein sanonut pitäväni kunnolla ryhmästä enkä ole jaksanut seurata blogeja, esityksiä yms. Tästä huolimatta se on S/mileagen ohella ryhmä jota kuuntelen Hello! Projectista eniten.
Indiesinglet olenkin ilmestyessä ostanut, majorjulkaisuja olen taas hankkinut hitaasti mutta varmasti iTunesista. Kaikki kappaleet eivät kuitenkaan ole innostaneet, en oikeastaan pidä "Memorial edit" versioista tai "Black Butterfly" kappaleesta. 
Ryhmän lyhyt historia:
2013
5.2 Ilmoitetaan että Miyazaki Yuka, Kanazawa Tomoko,Takagi Sayuki, Otsuka Aina, Miyamoto Karin ja Uemura Akari ovat uuden ryhmän jäsenet.
31.3 Harjoittelijoiden tapahtumassa julkaistaan ensimmäinen indiesingle "Watashi ga Iu Mae ni Dakishimenakya ne". Kaupoissa single julkaistiin seuraavalla viikolla.
5.5 Julkaistiin toinen indiesingle "Samidare Bijo ga Samidareru" harjoittelijoiden tapahtumassa. Kaupoissa single julkaistiin kesäkuussa.
6.5 Otsuka Aina lähtee ryhmästä, syyksi ilmoitettiin sopimusongelmat.
8.6 Indiesingle "Ten Made Nobore" muiden Hello! Project harjoittelijoiden kanssa.
9.8 Minikiertue "Juice=Juice Fresh festival 2013" alkoi, päättyi 28.8
11.9 Majordebyytti singlellä "Romance no Tochuu / Watashi ga Iu Mae ni Dakishimenakya ne (MEMORIAL EDIT) /Samidare Bijo ga Samidareru (MEMORIAL EDIT) "
3.10 "We're Juice=Juice" radio-ohjelma alkaa
5.12 Toinen single, "Ijiwaru Shinai de Dakishimete yo / Hajimete wo Keiken-chuu".
30.12 Ryhmä osallistuu "55th Japan record awards"iin ehdolla vuoden parhaaksi uudeksi artistiksi. Voittoa ei kuitenkaan tullut.
2014
27.2 Ensimmäinen yhteinen kuvakirja
19.3 Kolmas single, " Hadaka no Hadaka no Hadaka no KISS / Are Kore Shitai! ".
13.6 Ensimmäinen oma konserttikiertue lähtee käyntiin.
30.7 Neljäs single, " Black Butterfly / Kaze ni Fukarete".
1.10 Viides single, "Senobi / Date ja nai yo Uchi no Jinsei wa".

Ryhmä lähti käyntiin hiukan kankeaski ja näin jälkeenpäin sitä kaikkea voi vain ihmetellä...

Ensin sekoilut toisen indiesinglen kanssa. Samidaren piti ilmestyä suoraan kauppoihin ilman ennakkomyyntiä, sen jälkeen ilmoitettiin että se julkaistaan vain yhtenä päivänä tapahtumassa. Lopulta pari viikkoa tapahtuman jälkeen ilmoitettiin kuitenkin lopulta laajasta julkaisusta. Kun alkuperäinen kauppajulkaisu peruttiin niin syy oli yksinkertaistettuna seuraava "Meistä tuntuu että ryhmän alku on liian nopeatempoinen ja haluamme enemmän painottaa sitä että julkaisu on 'indie'." Eli ensimmäinen indiesingle oli niin suosittu että haluttiin ottaa rauhallisemmin, tämä on ymmärrettävää. Mutta häiritsevää oli se, ettei päätöksessä pysytty.

Otsuka Ainan lähtö oli ikävä, mutta vanhempien ja UFAn sopimusriitojen vakavuutta ei voi vähätellä. Ikävää kuitenkin ajatella että Ainan virallinen debyytti saattoi peruuntua vanhempien mielipiteiden takia. Ensimmäinen majorsingle siirtyi myös ymmärrettävästi tämän takia hiukan.
Ennen toista singleä Karin loukkaantui eikä kyennyt osallistumaan "Ijiwaru Shinai de Dakishimete yo" tanssiin. Tätä paikattiin laittamalla Ishida Ayumi Morning musumesta tanssimaan musiikkivideolle. On ymmärrettävää että haluttiin saada edes joku viidenneksi jäseneksi. Mutta miksi julkaista kunnon tanssiversio Ayumin kanssa? Jos jo tuolloin tiedettiin tulevasta "KYAST" tanssiversiosta niin päätös tuntuu oudolta. Järkevämpäähän olisi ollut julkaista pelkkä musiikkivideo Ayumin kanssa, ja julkaista KYAST tanssiversio oikeana versiona niin pian kuin mahdollista. (Singlejen dvd materiaaliksi olisi voinut keksiä jotain uutta.) Tämän kaiken välissä kappaleen nimikin ehdittiin vaihtaa kertaalleen.

Kolmaskaan single ei tullut ulos ilman näkyviä "ongelmia". Aluksi kappale "Hadaka no Hadaka no Hadaka no Kiss" oli nimeltään "Hadaka no Kuchizuke" mikä muutettiin ennen julkaisua. Jonkin ajan kuluttua paljastui myös jotakin kautta että kappale oli alkujaan tehty Berryz Koubou ryhmälle, mutta annettiin lopulta Juice=Juicelle.

Vaikka mikään näistä ongelmista ei ollut jäsenten syytä, niin ne häiritsivät ainakin minua todella paljon. Alkujaan menetin kiinnostukseni ryhmään majordebyytin aikaan ja seurasin uutisia vierestä kuuntelematta ryhmää kunnolla. (Olin vihainen indiesingle-ongelmista, näin nimittäin vaivaa saadakseni hankittua Samidaren tapahtumamyynnistä. Lisäksi alkuhuuma oli ohi eikä debyyttisingle innostanut paljoakaan.)
Lopulta kuitenkin ryhmän musiikki vei sydämeni, erityisesti iloisemmat idolibiisit kuten "Are Kore Shitai". Vaikka ryhmän imago pyrkii Tsunkun sanojen mukaan olemaan "Fresh, cool & sexy", niin olen iloinen että jokaisella singlellä on ollut myös perus-iloinen-idolibiisikin. Nämä toiset A-raidat, kuten Hadaka no Kiss, Senobi ja Romance no Tochuu, antavat tietysti toisenlaisen kuvan yleisölle. Niissä näkee että ryhmä kykenee antamaan vastinetta tälle "Fresh, cool & sexy" kuvalleen.

Ehdottomat lempikappaleeni ovat toinen indiejulkaisu Samidare, kolmannen singlen AreKore sekä uusimman singlen "Date ja nai yo Uchi no Jinsei wa".

Koska en seuraa ryhmän toimintaa aktiivisesti niin en ole myöskään valinnut suosikkijäsentä. Pidän Tomokon äänestä, mutta vielä enemmän pidän siitä että ryhmä on onnistunut käyttämään jokaista jäsentä hyvin. Debyyttisingleä lukuunottamatta jokaisella singlellä on ollut kaksi kappaletta. Tämän takia on ollut helppo antaa esimerkiksi Yukalle vähän linejä kappaleessa A, mutta antaa niitä vähän enemmän B kappaleessa. Aluksi tietenkin pelotti tuleeko ryhmästä Karin +muut, mutta onneksi näin ei käynyt. Minusta Karin on tällä hetkellä juuri sopivan verran center.

Uusin julkaisu on kokonaisuudessaan suosikkini majorsingleistä. Odotan innolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ensimmäistä albumiakin voisi alkaa jo toivoa.

Viralliset sivut
Youtube-kanava
Juice=Juice suomen iTunesissa
CD Japan

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

NMB48 10th single

NMB48 kymmenes single ilmoitettiin jälleen. (Keväällä "Ibiza Girl" kappaleen kerrottiin olevan kymmenes single mutta se muutettiinkin albumiksi.)


Senbatsu
Double center: Shiroma Miru (M) & Yagura Fuuko (M)

Team N: Yamamoto Sayaka, Kashiwagi Yuki (AKB48), Yoshida Akari, Jonishi Kei, Nishimura Aika, Kotani Riho, Katou Yuuka
Team M: Shiroma Miru, Yagura Fuuko, Kinoshita Momoka, Kushiro Rina, Fujie Reina, Tanigawa Airi, Murase Sae, Yamada Nana
Team BII: Watanabe Miyuki, Yabushita Shu, Umeda Ayaka, Shibuya Nagisa, Ichikawa Miori, Kadowaki Kanako, Takayanagi Akane (SKE48)


Edelliseen Ibiza Girls senbatsuun verrattuna:
Out: Ota Yuri, Takano Yui, Murashige Anna
In: Kinoshita Momoka, Kushiro Rina, Nishimura Aika


Mirun suosio näyttäisi vain kasvavan, sijoittuminen senbatsuäänestyksessä sijalle 43 taitaa vaikuttaa. Hän on jo näkyvä jäsen M tiimissä ja päässyt senbatsuun "Zetsumetsu Kurokami Shoujo" singlestä lähtien. Kuitenkin center-osa on  ensimmäinen, puhumattakaan siitä että hän on tulevan AKB48 singlen senbatsussa.

Tälläinen muutos on kyllä piristävä. Ryhmä on pitkään mennyt eteenpäin Sayakan ja Miyukin ollessa ryhmän keulahahmoina. Kenties tämä on vain yksi kokeilu, mutta ehkä jatkossa saamme nähdä vielä erilaisia senbatsuja sekä center kokeiluja?

Momoka on ihanaa nähdä jälleen senbatsussa. Yuin poistaminen ihmetyttää ja Annan harmituttaa. (Mahtaako keväinen skandaali olla syynä?). Rina pääsi ensimmäistä kertaa senbatsuun, siitäkin olen iloinen.

Jos "Ibiza Girl"iä ei lasketa single-senbatsuksi niin tämä on NMB48 olemassaolon tasaisin. Toki jäsenet ovat pysyneet samana mutta kevään shufflen jälkeen senbatsujäsenet on jaettu tasaisesti tiimeihin. Ja minusta ainakin tälläinen N7-M8-BII7 näyttää paremmalta kuin aikaisemmat N9-M5-BII2(Kamonegix) senbatsut. 

Yamada Nanan mukaan single on hiukan Kitagawa Kenjin tyylinen:

Single julkaistaan marraskuun viides päivä ja versioita tulee neljä (A, B, C ja teatteri). Tilasin jo B-version ennakkoon itselleni ja toivottavasti saadaan pian materiaalia  kappaleista.

Tilaa single: